Ajankohtaista
Kevätristeily Savonlinnassa
2026-05-21

Kevyt sade kasteli määrätietoisia askelia kohti Savonlinnan satamaa 14.5.26, kun Saimaan Norppaklubin n. 50 kevätretkelle osallistujaa asteli satamassa odottavaan Elviira-laivaan.
Näkisimmekö kuitenkin edes vilauksen norpasta, vaikka sataa, moni varmasti ajatteli. Paljastettakoon heti alkuun, että näimme! Peräti kolme norppaa ui laivamme vieressä eri kohdissa reittiämme Laukansaaren ja Kongonsaaren lähistölle ja takaisin. Kiville nousseita norppia ei sateisella säällä ollut, mutta ehkä näemme niitä seuraavalla kerralla.

Risteily alkoi Saimaan Norppaklubin sääntömääräisellä vuosikokouksella. Tämä laiva olikin oiva paikka pitää myös kokous, sillä tila oli tähän tarkoitukseen erinomainen. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Jo etukäteen hallituksen piirissä tiedettiin, että kahdeksan vuotta klubia ohjastanut puheenjohtajamme Ossi Kokki halusi tämän pitkän rupeaman jälkeen antaa tilaa nuoremmille. Onneksi Ossi kuitenkin jatkaa hallituksessa rivijäsenenä. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Päivi Paavilainen, joka on norppatietoudeltaan erinomaisen pätevä. Hän on tehnyt aikoinaan jopa gradunsa saimaannorpasta. Päivi on ollut klubin hallituksessa pitkään, joten kapulan luovutus oli hyvin luonteva. Onnittelut Päiville!  Muina hallituksen jäseninä jatkavat Pasi Vainikka (varapuheenjohtaja), Mika Kirjavainen, Ossi Kokki, Jore Marjaranta, Irma Mäkäräinen-Suni, Pekka Sarkanen ja Markku Stenvall. Kuvissa Päivi ojentaa hallituksen puolesta Ossille muistoksi pitkästä puheenjohtajuudesta taimen.

Kokouksen jälkeen oli aikaa seurata Saimaan luontoa, kunnes kokoonnuimme nauttimaan lounasta. Samalla klubimme yksi alkuperäisistä perustajista, Juha ”norppa” Taskinen esitteli norppaystävällisiä kalapyydyksiä. Hienot keksinnöt hänellä olikin esitellä. Rysän päälle asennetaan joko magneeteilla kiinni pysyvä pussin suu tai pussi, jossa on pitkä kaula. Näiden kautta norppa pääsee pakenemaan, mikäli joutuu kalarysään. Juha julisti, että verkkojen aika on ohi – nämä norppaturvalliset rysät kalastavat todistetusti mainiosti.

Asiantuntijana ja oppaana retkellä oli Jouni Koskela, joka on tehnyt aikoinaan pitkän uran Metsähallituksessa saimaannorpan suojelutyössä. Jouni kertoi meille, miten norpat näihin aikoihin käyttäytyvät ja missä niitä voi kohdata. Risteilylle osallistui myös Etelä-Savon maakuntajohtaja Heini Utunen. Hienoa, että saimaannorpan suojelutyö sekä Saimaan Norppaklubi kiinnostaa myös maakunnan johdossa, onhan maakunnan virallinen maakuntaeläinkin saimaannorppa – mikäs muu.

Loppumatka sujui uusien ja vanhojen tuttavuuksien kesken keskustellen ja kokemuksia vaihtaen. Sääkin alkoi kirkastua ja uivien norppien lisäksi näimme sääksen pesän. Laivuri Piia Kinnunen kertoi, että pesä on lintujen itse tekemä, vaikka se vaikuttikin aivan kuin ihmisen – tai kattohaikaran - tekemältä. Olihan se hurjan ylhäällä kelopuun latvassa, tai oikeammin katkenneen puunrungon päällä. Aika hieno ja uniikki näky!


Ryhmäkuva vielä ja sitten Olavinlinna alkoikin jo näkyä. Kuin yhdestä suusta kuului lausahduksia, että ensi vuonna toki uudestaan. Näinhän se on, hyvää jaksaa odottaa jälleen vuoden. Paljon tapahtuu saimaannorpan elämässä vuoden aikana. Samoin meillä vapaaehtoista suojelutyötä tekevillä on vuoden mittaan edessä monenlaista tekemistä. Niin kuin risteilyllä todettiin, yhdessä ollaan jälleen viimeistään ensi vuonna yhteisellä retkellä. Kiitos klubilaiset!

 

Juttu Mika Kirjavainen, kuvat Mika Kirjavainen, Juha Taskinen ja Jake Kukowski

Risteilyväkeä

Laivuri Piia Kinnunen

 

Uusi pj Päivi Paavilainen luovuttaa Ossi Kokille taimen

 

Jouni Koskela

Pekka Sarkanen ja Ossi Kokki arpoivat norppaturvallisen katiskan

 

Juha "Norppa" Taskinen esitteli uusia norppaturvallisia keksintöjä

 

Sääksen pesä

Saimaan Norppaklubin hallitus. Vasemmalla puolella pöytää edestä Mika Kirjavainen, Jore Marjaranta, Pekka Sarkanen ja Ossi Kokki. Oikealla edestä Pasi Vainikka, Irma Mäkäräinen-Suni, Päivi Paavilainen ja Markku Stenvall.


« Takaisin